Vihdin Nummelassa asuvat apteekkari Timo Auvinen ja hänen vaimonsa Arja Auvinen hankkivat ympärivuotiseen käyttöön soveltuvan kesäasunnon Savonlinnasta. Mieluisa, kriteerit täyttävä kesäpaikka löytyikin, mutta etätyöskentely ei ollut vielä siinä vaiheessa mahdollista sieltä käsin. Neuvonen Palvelut ratkaisi ongelman ja rakensi toimivat ICT-yhteydet asunnolle.
Vuonna 2016 apteekkari Timo Auvinen siirtyi jatkamaan pian 100 vuotta täyttävän Savonlinnan Uuden apteekin toimintaa. Nummelassa sijaitsevan kodin lisäksi pariskunta tarvitsi kakkosasunnon Savonlinnasta.
”Meillä oli pitkään etsinnässä kesäasunto, jossa voisimme viettää aikaa ja jopa asua vuoden ympäri. Vaimoni Arjan työ lääkealalla mahdollisti myös etätyöskentelyn”, apteekkari Timo Auvinen taustoittaa.
Kaikki muut pariskunnan kriteerit täyttävä, ympärivuotiseen käyttöön soveltuva kesäasunto löytyi, mutta siellä ei ollut minkäänlaisia tietokoneyhteyksiä tai ICT-valmiuksia. Auvisen mukaan vain 15 kilometriä linnuntietä pitkin Savonlinnan keskustasta sijaitsevalla kesäasunnolla oli ”nollatilanne” kaikkien yhteyksien suhteen, jopa puhelimen. Tarvittiin kumppania, joka voisi ratkaista heidän ongelmansa.
”Sain hyvän vinkin yrityksestä, joka voisi minua auttaa ICT-valmiuksien kanssa. Lisäksi minulla oli jo aikaisempaa kokemusta Neuvosista Uuden apteekin valvontajärjestelmien päivityksen kautta”, Auvinen kertaa.
Avaimet käteen -ratkaisu on asiakkaalle vaivaton
Apteekkari Timo Auvinen otti yhteyttä Neuvonen Palveluihin, mistä yhteistyö käynnistyi.
”Mikko Väisänen tuli paikanpäälle tekemään kartoituksen sekä kuulemaan alustavia suunnitelmia ja toiveitani. Huomasin hyvin pian, että on asioita, joita en osannut edes ajatella. Ammattilaisen asiantuntijuudesta oli suuri apu asuntomme verkkoyhteyksien ja kaiken muun tarvittavan hoidossa”, Auvinen kertoo tyytyväisenä.
Aivan alussa oli ajatus vain TV-antennista, mutta kokonaisuus laajeni kartoituksen myötä ja asiakkaan itsekin havaitessa muita tarpeita. Neuvonen Palvelut tarjoaa asiakkaille ideoita projektin aikanakin, joista esimerkiksi Auvinen omien sanojensa mukaan innostui.
”Ensin oli ajatus, että laitetaan vain TV-antenni. Sen jälkeen homma laajeni, joten laitettiin kaikki muutkin. Laitettiin samalla viimeisen päälle 4G-antennit ja sun muut, kun se ei enää siinä vaiheessa aiheuttanut niin paljon lisäkustannuksia”, Auvinen muistelee.
Neuvonen Palvelut tarjoaa avaimet käteen -ratkaisua, joka on asiakkaalle vaivaton. Suuret tai pienet projektit, niin nosturit ja tarvittavat asennuslaitteistot hoituvat Neuvosien kautta.
”Ei tarvinnut murehtia. Luotan ja näen niin, että asiantuntijan tehtävä on kertoa asiakkaalle, mitä tehdään ja mitä on ylipäänsä mahdollista tehdä. Tämän jälkeen asiakas tekee oman ratkaisunsa tarpeestaan ja peilaa niitä budjettiinsa”, Auvinen pohtii.
Nyt on Savonlinnassa paremmat ICT-valmiudet kuin Nummelan kodissa
”Nyt on sisäverkot ja netti. Sen kun liitin omat laitteeni niihin ja ryhdyin hommiin. Minulla on nyt Savonlinnan asunnossa paremmat ICT-valmiudet kuin Nummelan asunnossamme”, iloitsee Auvinen.
Osittain Savonlinnassa asuva apteekkari on tyytyväinen lopputulokseen. Nyt hänen on paljon helpompi houkutella etätyöskenteleviä aikuisia lapsiaan kesänviettopaikkaan, kun he voivat tehdä töitä Savonlinnasta käsin. Auviselle oli myös tärkeää löytää paikallinen toimija projektin toteuttajaksi.
”Paikallisuus oli vahvuus, sillä luotan saavani apua, jos jotain ongelmia ilmenee. Luottamus syntyi siitä, kun sovittiin jostain asennuksesta, niin se meni just eikä melkein”, Auvinen kiittelee.
Lisäksi Auvinen listaa paikallisuuden hyödyiksi verkostot, joista hän saa asiakkaanakin apua.
”Vaikka olenkin viettänyt runsaasti aikaa täällä Savonlinnassa viimeisen neljän vuoden aikana, en silti vielä tunne ja tiedä kaikkia. Paikallinen toimija oli minulle siitäkin hyvä, että hänen paikallisen tuntemuksen ja verkostojensa kautta saan apua sekä neuvoa muihinkin hankintoihin ja tarpeisiin”, Auvinen lisää paikallisuuden muista hyödyistä.
Toimiva netti kesämökille jo tulevaksi kesäksi
”Nyt on hyvä aika tehdä hankintoja”, vinkkaa Auvinen.
Auvinen suosittelee laittamaan suunnitteluvaiheen päälle hyvissä ajoin, niin ehtii saada yhteydet kuntoon kesäksi. Hän myös suosittelee laskemaan realistisen budjetin.
”Saatat löytää tuotteet polkuhinnalla, mutta silloin otat riskin. Kannattaa budjetoida niin, että saat projektin maaliin asti”, Auvinen tarkentaa.
”Jos itse säädät antennien suuntauksia, niin roikut siellä katolla samalla kun toinen seuraa netin tai TV:n näkyvyyttä. On paljon helpompaa ja nopeampaa, kun Neuvoselta tulevat katsomaan mittarilla optimaalisen suunnan ja asennon. Se on sitten siinä. Ei kannata itse tunaroida”, Auvinen perustelee neuvoaan.
Auvinen povaa vielä lisätilausta Neuvonen Palveluille, kun nykyistä järjestelmää täydennetään.
”Radioantenni on seuraava hankintamme, niin toimii sitten sekin yhtä hyvin kuin ICT-yhteydet”, Auvinen toteaa tulevasta.
Timo Auvinen
Apteekkari
Savonlinnan Uusi apteekki